Vipassana on yksi Intian vanhimmista meditaatiotekniikoista. Tekniikka oli pitkään kadoksissa, kunnes Siddhartha Gotama eli Buddha löysi sen uudelleen yli 2500 vuotta sitten. Sana vipassana tarkoittaa asioiden näkemistä sellaisina kuin ne todella ovat: kyse on itsetarkkailun avulla tapahtuvasta puhdistautumisprosessista. Puhdistautuminen aloitetaan tarkkailemalla luonnollista hengitystä. Tällä pyritään parantamaan keskittymiskykyä. Tarkkaavaisuuden parantuessa siirrytään seuraamaan mielen ja kehon jatkuvaa muutosta. Näin koetaan pysymättömyyden, kärsimyksen ja egottomuuden yleismaailmalliset totuudet. Näiden totuuksien välitön kokeminen käynnistää puhdistumisprosessin. Tämä tie (dhamma) on yleismaailmallinen lääke ongelmiin eikä se ole sidoksissa mihinkään tiettyyn uskontoon, lahkoon tai oppisuuntaan. Siksi kuka tahansa voi vapaasti harjoittaa tekniikkaa, milloin ja missä tahansa; etniseen taustaan, uskontoon tai yhteisöön katsomatta. Se on kaikille yhtä hyödyllistä.
Mitä vipassana ei ole:
- Se ei ole sokeaan uskoon perustuva rituaali.
- Se ei ole älyllistä tai filosofista viihdettä.
- Se ei ole lepoa, lomaa tai tilaisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen.
- Se ei ole pakotie arjen huolista ja ongelmista.
Mitä vipassana on:
- Se on tekniikka, joka poistaa kärsimystä.
- Se on keino puhdistaa mieltä, jolloin voi kohdata elämän jännitteet ja ongelmatilanteet tyynesti ja tasapainoisesti.
- Se on elämisen taito, jota voi käyttää yhteiseksi hyväksi.
Vipassanameditaatiolla pyritään korkeimpiin mahdollisiin henkisiin päämääriin: täydelliseen vapautumiseen kärsimyksestä sekä täydelliseen valaistumiseen. Sen tarkoituksena ei ole koskaan parantaa ainoastaan fyysisiä sairauksia. Mielen puhdistuessa poistuu kuitenkin myös monia psykosomaattisia sairauksia. Itse asiassa vipassanan avulla voidaan poistaa kaikki kärsimyksen aiheuttajat: haluaminen, kielteisyys ja tietämättömyys. Tekniikan toistuva harjoittaminen auttaa vapautumaan jokapäiväisen elämän jännitteistä. Se avaa solmuja, joita luomme reagoimalla miellyttäviin ja epämiellyttäviin tilanteisiin tasapainottomasti.
Vaikka vipassanatekniikka on Buddhan löytämä, sen harjoittajissa on paljon muitakin kuin buddhalaisia. Kyse ei ole minkäänlaisesta uskonnollisesta kääntymisestä. Tekniikka perustuu siihen yksinkertaiseen totuuteen, että kaikilla ihmisillä on samoja ongelmia ja ongelmien poistamiseksi tarvitaan yleismaailmallinen ratkaisu. Monien eri uskontojen edustajat ovat kokeneet hyötyneensä vipassanasta, eivätkä ole havainneet ristiriitaa tekniikan harjoittamisen ja uskonsa tai ammattinsa välillä.
Meditaatio ja itsekuri
Puhdistautuminen itsetarkkailun avulla ei ole missään nimessä helppoa — kurssilaisten on työskenneltävä ahkerasti. Omien ponnistelujensa ansiosta kurssilaiset oivaltavat asioita, kukaan ei voi tehdä sitä heidän puolestaan. Näin ollen meditaatio soveltuu vain niille, jotka ovat valmiita työskentelemään tosissaan ja noudattamaan ohjeita tarkasti. Kurssin säännöt on luotu meditoijien hyödyksi ja turvaksi, ja ne muodostavat olennaisen osan meditaatiota.
Kymmenen päivää on varsin lyhyt aika päästä syvälle alitajuntaan ja oppia poistamaan siellä piileviä komplekseja. Tekniikan onnistuminen perustuu eristyneisyydessä tapahtuvaan keskeytymättömään harjoitteluun. Säännöt on laadittu tämän menettelytavan pohjalta. Sääntöjen taustalla ei ole opettajan tai kurssin järjestäjän etu, eikä niiden ole tarkoitus toimia jonkin perinteen, puhdasoppisuuden tai järjestäytyneen uskonnon ylläpitämiseksi. Säännöt ovat tarkoituksenmukaiset, tutkitusti toimivat ja ne on tehty tuhansien meditoijien vuosien saatossa kerryttämän käytännön kokemuksen pohjalta. Sääntöjen mukaan toimiminen luo myönteisen ilmapiirin meditoimiselle; sääntöjen rikkominen heikentää sitä.
Kurssilaisen on pysyttävä kurssilla koko ajan. Säännöt on luettava ja niitä on harkittava huolellisesti. Kurssille tulee hakea vain, jos rehellisesti uskoo pystyvänsä noudattamaan alla olevia sääntöjä tarkasti. Oppilaat, jotka eivät ole valmiita päättäväiseen työskentelyyn hukkaavat vain omaa aikaansa ja häiritsevät muiden työskentelyä. Hakijan on myös tiedostettava, että olisi haitallista ja epäsuotuisaa keskeyttää kurssi, jos toteaa tekniikan liian vaikeaksi. On vastaavasti hyvin harmillista, jos säännöistä piittaamatonta kurssilaista on pyydettävä keskeyttämään kurssi.
Vakavat mielenterveysongelmat
Joskus vipassanakursseille osallistuu henkilöitä, joilla on vakavia mielenterveysongelmia ja epärealistisia odotuksia kyseisten ongelmien parantumisesta tekniikan avulla. Ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat ja monet psyykeen kohdistuneet hoidot voivat vaikeuttaa tekniikan oppimista, siitä hyötymistä tai jopa kurssin suorittamista loppuun. Koska toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön, kursseilla ei ole mahdollista hoitaa vakavia mielenterveysongelmia. Vaikka vipassanameditaatiosta on useimmille ihmisille hyötyä, se ei voi korvata lääkkeitä tai psykiatrista hoitoa, eikä kurssia voi suositella ihmisille, jotka kärsivät tällaista hoitoa vaativista psyykkisistä sairauksista.
Kurssin säännöt
Tekniikan perustana on sīla eli moraalinen käytös. Sīla luo pohjan samādhille eli mielen keskittymiselle; mielen puhdistuminen tapahtuu paññān eli kokemusperäisen viisauden avulla.
Ohjeet
Kaikkien vipassanakurssille osallistujien on koko kurssin ajan tunnollisesti noudatettava seuraavaa viittä ohjetta:
- pidättäytyä tappamasta mitään elollista;
- pidättäytyä varastamisesta;
- pidättäytyä kaikenlaisesta seksuaalisesta toiminnasta;
- pidättäytyä valehtelemisesta;
- pidättäytyä päihteistä.
Vanhojen kurssilaisten (jotka ovat käyneet kurssin S.N. Goenkan tai hänen avustavan opettajansa johdolla) odotetaan lisäksi noudattavan seuraavaa kolmea ohjetta:
- pidättäytyä syömisestä keskipäivän jälkeen;
- pidättäytyä aistinautinnoista ja kehon koristamisesta;
- pidättäytyä korkeiden tai ylellisten vuoteiden käyttämisestä.
Vanhat kurssilaiset noudattavat kuudetta määräystä juomalla kello viiden tauolla ainoastaan yrttiteetä tai sitruunavettä, kun uudet kurssilaiset voivat syödä hedelmiä ja juoda teetä maidolla. Opettaja voi terveyssyistä vapauttaa vanhan kurssilaisen kuudennesta ohjeesta. Seitsemättä ja kahdeksatta ohjetta noudattavat kaikki vanhat oppilaat.
Opettajan ja tekniikan hyväksyminen
Kurssilaisten on sitouduttava noudattamaan opettajan ohjeita ja opetusta koko kurssin ajan. Tämä tarkoittaa kurssin sääntöjen noudattamista ja meditoimista tarkasti opettajan ohjeiden mukaan, lisäämättä niihin mitään ja jättämättä mitään pois. Tämän hyväksynnän on pohjauduttava ymmärrykseen ja arvostelukykyyyn, ei sokeaan alistumiseen. Ahkera ja tunnollinen työskentely on mahdollista ainoastaan luottamuksen kautta. Luottamus opettajaan ja tekniikkaan on siis keskeinen osa edistymistä.
Muut tekniikat, rituaalit ja palvomisen muodot
Kaikenlaiset rukoukset ja uskonnolliset rituaalit – paastoaminen, suitsukkeiden polttaminen, helmien laskeminen, mantrojen toistaminen, laulaminen, tanssiminen ym. – on jätettävä kurssin ajaksi täysin. Tämä ei johdu siitä, että tuomitsisimme muita tekniikoita tai perinteitä, vaan ainoa tarkoitus on, että vipassanalle annetaan kunnollinen mahdollisuus sen puhtaimmassa muodossa.
Kurssilaisten ei tule tarkoituksellisesti sekoittaa vipassanameditaatiota ja muita tekniikoita keskenään, sillä eri tekniikoiden harjoittaminen yhdessä haittaa tai jopa estää kokonaan vipassanassa edistymisen. Opettajan toistuvista varoituksista huolimatta kursseilla on sattunut tapauksia, joissa oppilas on tarkoituksellisesti sekoittanut vipassanatekniikkaa jonkin muun harjoituksen kanssa, ja on tehnyt itselleen todellisen karhunpalveluksen. Kaikki mahdollisesti esiin tulevat epäselvyydet ja epäilyt tulee aina selvittää opettajan kanssa.
Opettajan tapaaminen
Meditaatioon liittyvät ongelmat ja kysymykset selvitetään opettajan kanssa. Klo 12:n ja 13:n välinen aika on varattu oppilaiden henkilökohtaisille tapaamisille opettajan kanssa. Kysymyksiä voi esittää myös julkisesti klo 21.00–21.30 meditaatiosalissa.
Jalo hiljaisuus
Kaikkien oppilaiden on ylläpidettävä jaloa hiljaisuutta kurssin alusta viimeisen kokonaisen kurssipäivän aamuun asti. Jalo hiljaisuus tarkoittaa kehon, kielen ja mielen hiljaisuutta. Kaikenlainen viestiminen muiden kurssilaisten kanssa, ilmeet, eleet ja kirjalliset viestit on kielletty.
Oppilaat voivat kuitenkin keskustella tarvittaessa opettajan kanssa ja he voivat esimerkiksi ruokaan, majoitukseen tai terveyteen liittyvissä ongelmatilanteissa ottaa yhteyttä kurssin henkilökuntaan. Myös tällaisia yhteydenottoja on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan vältettävä. Kurssilaisten on asennoiduttava työskentelemään kuin he olisivat eristyksissä muusta maailmasta.
Naisten ja miesten erillisyys
Naiset ja miehet ovat kurssin aikana täysin erillään toisistaan. Pariskuntien ei tule olla missään yhteydessä toisiinsa. Sama koskee myös esimerkiksi ystäviä ja perheenjäseniä.
Fyysinen kontakti
Meditaation itsetutkiskeluun keskittyvän luonteen takia on tärkeää, että toisiin kurssilaisiin ei oteta koko kurssin aikana minkäänlaista fyysistä kontaktia.
Jooga ja fyysinen harjoittelu
Vaikka jooga ja muut fyysiset harjoitteet sopivatkin yhteen vipassanan kanssa, fyysinen harjoittelu on keskeytettävä kurssin ajaksi, koska kurssipaikalla ei ole siihen tarvittavia edellytyksiä. Myös lenkkeily on kielletty. Kurssilaiset voivat kävellä taukojen aikana merkityillä alueilla.
Uskonnolliset esineet, rukousnauhat, kristallit, onnea tuottavat esineet yms.
Yllä lueteltuja esineitä ei voi tuoda kurssialueelle. Jos tällaisen esineen tuo vahingossa mukanaan, se on jätettävä kurssin henkilökunnalle säilytettäväksi kurssin ajaksi.
Päihteet ja huumeet
Kurssille ei saa tuoda huumeita, alkoholia tai muita huumaavia aineita. Tämä koskee myös rauhoittavia lääkkeitä ja unilääkkeitä. Lääkärin määräyksestä lääkkeitä käyttävien kurssilaisten on otettava yhteyttä opettajaan.
Tupakka
Kurssilaisten terveyden ja viihtyvyyden takaamiseksi tupakan, purutupakan ja nuuskan käyttö on kielletty kurssin aikana.
Ruoka
Kaikkien kurssilaisten ruokatoiveita ei voida noudattaa kurssin aikana. Meditoijia pyydetään näin ollen hyväksymään kurssilla tarjoiltava yksinkertainen kasvisruokavalio. Kurssin ajaksi pyritään järjestämään tasapainoinen ja terveellinen ruokavalio. Jos kurssilaisella on terveyssyistä määrätty erityisruokavalio, tämä on ilmoitettava kurssille haettaessa. Paastoaminen on kielletty.
Vaatetus
Vaatetuksen tulee olla mukava, yksinkertainen ja vaatimaton. Kireitä, läpinäkyviä, paljastavia tai huomiota herättäviä vaatteita (esimerkiksi shortseja, minihameita, trikoita, hihattomia paitoja tai toppeja) ei saa käyttää. Myös auringonotto ja puolipukeissa oleskelu on kielletty. Oikeanlainen pukeutuminen on tärkeää, koska muiden kurssilaisten häiritsemistä halutaan välttää.
Pyykki ja peseytyminen
Pesukoneita ja kuivaajia ei ole käytettävissä, joten kurssilaisten kannattaa ottaa riittävästi vaatteita mukaan. Pieniä vaatekappaleita voi pestä käsin. Peseytyminen ja pyykkääminen tapahtuu tauoilla, ei meditaatioaikoina.
Yhteydet ulkomaailmaan
Meditoijien on pysyttävä kurssialueella koko kurssin ajan. Alueelta voi poistua ainoastaan opettajan suostumuksella. Ulkomaailmaan ei voi ottaa yhteyttä ennen kurssin loppua. Tämä koskee myös kirjeitä, puhelinsoittoja ja vieraita. Hätätilanteessa ystävä tai sukulainen voi ottaa yhteyttä kurssin henkilökuntaan.
Musiikki, lukeminen ja kirjoittaminen
Soittimet ja kaikenlaiset ääntä tuottavat laitteet on kielletty. Luettavaa materiaalia tai kirjoitusvälineitä ei voi tuoda kurssille. Kurssilaisten tulisi myös pidättäytyä tekemästä muistiinpanoja. Lukemisen ja kirjoittamisen rajoittaminen perustuu tämän meditaation käytännönläheisyyteen.
Tallentimet ja kamerat
Minkäänlaisia tallennuslaitteita ei saa käyttää ilman opettajan suostumusta.
Kurssien rahoitus
Puhtaan vipassanaperinteen mukaisesti kurssit rahoitetaan täysin vanhojen kurssilaisten lahjoituksilla. Lahjoitus voidaan ottaa vastaan vain sellaiselta henkilöltä, joka on käynyt vähintään yhden kymmenen päivän kurssin S.N. Goenkan tai hänen avustavan opettajansa johdolla. Uusi kurssilainen voi halutessaan tehdä lahjoituksen aikaisintaan kurssin viimeisenä päivänä.
Kurssin järjestäminen on siis mahdollista, koska aiemmin kursseilla olleet ovat kokeneet hyötyneensä tekniikasta ja haluavat tukea uuden kurssin järjestämistä. Jos haluaa jakaa muille tekniikasta saamaansa hyötyä, voi antaa haluamansa kokoisen ja omien resurssiensa mukaisen lahjoituksen. Kurssien järjestäminen ympäri maailmaa perustuu ainoastaan tällaisiin lahjoituksiin. Kursseja ei sponsoroi mikään organisaatio tai yksityishenkilö. Myöskään opettajat tai kurssin järjestäjät eivät saa mitään korvausta työstään. Vipassanan leviäminen perustuu siis puhtaisiin tarkoitusperiin eikä siihen liity kaupallisuutta tai hyödyn tavoittelua.
Oli lahjoitus sitten pieni tai suuri, sen tarkoituksena on oltava halu auttaa muita: “Olen saanut käydä tämän kurssin, koska aiemmat kurssilaiset ovat halunneet suoda sen minulle; nyt haluan antaa lahjoituksen uutta kurssia varten, jotta muutkin voisivat hyötyä tästä tekniikasta.”
Yhteenveto
Meditaatiokurssin sääntöjen perusajatukset voi tiivistää seuraavasti:
Huolehdi siitä, ettei toimintasi häiritse ketään. Älä kiinnitä mitään huomiota muiden aiheuttamiin häiriöihin.
On mahdollista, ettei kurssille osallistuja käsitä joidenkin sääntöjen tarkoituksenmukaisuutta. Tällaisessa tilanteessa kannattaa ottaa viipymättä yhteyttä opettajaan, jottei mieleen ala kehittyä kielteisyyttä ja epäluuloa.
Kurinalaisen ja tunnollisen lähestymistavan avulla kurssilainen saa oikean tuntuman tekniikkaan ja hyötyy siitä eniten. Kurssin aikana on keskityttävä työskentelyyn. Kultainen sääntö on, että kurssilaisen tulee meditoida ikään kuin hän olisi yksin, mieli sisäänpäin kääntyneenä, kiinnittämättä mitään huomiota epämukavuuksiin tai muihin häiritseviin tekijöihin.
Lopuksi kurssilaisten on syytä huomata, että heidän edistymisensä vipassanatekniikassa perustuu kokonaan heidän omiin henkilökohtaisiin hyviin ominaisuuksiinsa ja seuraaviin viiteen tekijään: aito yrittäminen, luottamus, vilpittömyys, terveys ja viisaus.
Toivottavasti yllä olevat tiedot auttavat sinua saamaan parhaan mahdollisen hyödyn meditaatiokurssista. On ilo saada mahdollisuus auttaa. Toivomme, että saavutat rauhan ja tasapainon vipassanan avulla.
KURSSIN AIKATAULU
Alla oleva kurssin aikataulu on laadittu harjoittelun jatkuvuuden takaamiseksi. Kurssilaisia kehotetaan noudattamaan aikataulua mahdollisimman tunnollisesti.
4:00 | Aamuherätys gongilla | |
4:30-6:30 | Meditaatio salissa tai omassa huoneessa | |
6:30-8:00 | Aamiaistauko | |
8:00-9:00 | Ryhmämeditaatio salissa | |
9:00-11:00 | Meditaatio salissa tai omassa huoneessa opettajan ohjeiden mukaan | |
11:00-12:00 | Lounastauko | |
12:00-13:00 | Lepo ja opettajan haastattelut | |
13:00-14:30 | Meditaatio salissa tai omassa huoneessa | |
14:30-15:30 | Ryhmämeditaatio salissa | |
15:30-17:00 | Meditaatio salissa tai omassa huoneessa opettajan ohjeiden mukaan | |
17:00-18:00 | Teetauko | |
18:00-19:00 | Ryhmämeditaatio salissa | |
19:00-20:15 | Opettajan iltaluento salissa | |
20:15-21:00 | Ryhmämeditaatio salissa | |
21:00-21:30 | Mahdollisuus kysymyksiin salissa | |
21:30 | Siirtyminen omaan makuutilaan, valot sammutetaan |
Voit ladata kurssin säännöt tarkempaa tutustumista varten Adobe Acrobat -muodossa klikkaamalla tätä linkkiä. Voit ilmoittautua vipassanameditaatiokurssille täyttämällä ja lähettämällä hakemuksen aikataulussa näkyvälle kurssille.